Ajankohtaista Kulttuuri Lifestyle Oma elämä Oppiminen Valokuvaus Yleinen

Suunnuntaiblogi: Haluan olla isona Art director

Lapsilta aina kysytään, että mitä heistä tulee isona. Olisin 5-vuotiaana vastannut, että palomies tai roskakuski. Silloin olisi ollut liian aikaista tietää lapsen mielikuvituksella, että mitä haluaa olla. Jos totta puhutaan, en vieläkään ole kaikesta aivan varma. Lapsena kuvittelin myös, että tiedän aikuisena kaiken koko maailmasta, mutta toisin kävi. En vieläkään tiedä kuin häivähdyksen ja pitää vain luottaa omaan intuitioon ja arvoihin, ajatusmaailmaan.

Piirsin lapsena vain taloja ja pohjapiirustuksia. Enkä osaa vieläkään piirtää kunnolla niitä hiton ihmisiä, pitäisi varmaan harjoitella. Osasin rakentaa legoista taloja ja rakensin esimerkiksi Citymarketiin pienoismallin. Päivät kului legoja rakennellessa, ja kellarissa on vieläkin tsiljoona legopalikkaa. Niiden kohtalo on epäselvä. Jos tulee lapsia niin annan ne heille, muuten ne päätyy jonkun muun lapsen iloksi vielä.

Lapsena kuvittelin myös että tiedän aikuisena kaiken koko maailmasta, mutta toisin kävi. En vieläkään tiedä kuin häivähdyksen ja pitää vain luottaa omaan inuitioon ja arvoihin, ajatusmaailmaan.

Jo lapsena uppouduin tunneiksi omaan mielikuvitusmailmaan. Kun suljen silmät, jokaisella sanalla on omat värinsä ja muotonsa. Sulje silmät ja ajattele vaikka polkupyörää. Mieli esittää jatkuvasti lisäkysmyksiä, minkä näköinen, minkä värinen ja minkä muotoinen. Sanoilla on värit ja muodot. Kolmonen on lempinumeroni ja se on punainen ja pyöreä. Kuten myös seitsemän on terävä ja vihreä. Lempi pelini on ollut aina The sims kolmonen aina julkaisusta asti.  Sinne loin oman maailmaani, johon piiloudun. Enää peli ei mahdu työkoneelle, mut ehkä joskus vielä kaivan levyt kaapista. En silti voisi hävittää levyjä kaapistani. Nykyään vain imen inspiraatiota kaikkialta ympäriltäni. Taiteesta, elokuvista, muodista ja muusta maailmasta.  Muu maailma onkin hyvä referenssi ja inspiraatio graafikolle.  Graafisen suunnitteluhan tärkein tavoite on tuoda asia/ viesti selväksi kuvallisin ja typografisin keinoin.

Processed with VSCO with c1 preset

Olen aina opiskellessani käyttänyt hyödyksi visuaalista muistiani ja sitä kautta oppinut asioita. Infografiikat ja visuaalinen hierarkia on tärkeää opiskelun tukena olleet ainakin minulle. Tämänkin takia graafinen suunnittelu on tärkeää.

Yläasteen loppupuolella etsin itselleni opiskeluvaihtoehtoja, jolloin opinto-ohjaaja auttoi ja suositteli minulle alaani. Päädyin lopulta hakemaan vain media-alan koulutuksiin  ja ei aikaakaan,  kun olin jo opiskelemassa media- alaa Tredussa. Silloin rakastuin alaan ja tiesin, että se on minulle juuri sopiva. Rakastan sitä, kun saan työssä valita niitä värejä, fonttien tyylejä ja luoda jotain uutta luovasti. Luoda asiakkaalle tarvitsemaansa. Työ vaatii tietenkin paljon ongelmanratkaisu-, yhteistyö- ja stressinhallintaitoja. Maailman paras tunnehan on se kun asiakkaalla on kädessään valmis työ ja siitä saa hyvää tai jopa kiitettävää palautetta. 

Nykyään vain imen inspiraatiota kaikkialta ympäriltäni. Taiteesta, elokuvista, muodista ja muusta maailmasta.  Muu maailma onkin hyvä referenssi ja inspiraatio graafikolle.  Graafisen suunnitteluhan tärkein tavoite on tuoda asia/ viesti selväksi kuvallisin ja typografisin keinoin.

Edelleen kuin joku kysyy minulta mitä teen työkseni tai haluan tehdä. Vastaan saman. Se ei ole muuttunut.

Haluan työskennellä media alalla ja kehittää itseäni sillä jatkuvasti. Haluan opiskella ja nähdä loputtomasti lisää.

Processed with VSCO with b5 preset

Tulevaisuudessa haluisin oppia lisää videotuotantoa ja digitaalisuutta, kuten vaikka koodausta. Se on tätä päivää ja tulevaisuutta. Teknisiä taitoja voi opiskella aina lisää, mutta visuaalista näkemystä, silmää ja luovuutta ei. Tai ainakin se on hyvin haastavaa. Voihan sitäkin tietysti kehittää.

Vielä etsin reittiäni, saatan eksyä vielä monta kertaa ennen kuin löydän tien, tehdä jopa jotain muuta välissä.

Silti minulla on aina vain yksi suunta ja vastaus, jota kohti haluan kävellä. Vinkkaathan minulle uusia mahdollisuuksia, kiitos.

Kesäisin terveisin,

-Aaron
Bloggaaja ja graafinen suunnittelija
@helloimaaronlepisto

aaronlepisto.myportfolio.com/

www.vividandvisual.fi/


Jos tykkäsit artikkelista, niin jaathan sitä, Kiitos!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.